fbpx

Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa on järkyttänyt koko maailmaa ja aiheuttanut humanitäärisen kriisiin Euroopassa. Sama sota on myös kääntänyt entisestään korkeat polttoaineiden hinnat yhä jyrkempään nousuun. Vaikka polttoaineen hinta tuntuu pieneltä murheelta tässä kontekstissa, on se silti erittäin vakava ongelma elinkeinoille ja koko Suomelle.

Logistiikka-alan näkymät ovat karut etenkin pitkien matkojen maakunnissa ja kuljetuksissa. Jotkut ovat jopa joutuneet toteamaan, että ajoja täytyy jättää tekemättä, koska jokainen kilometri tuottaa tappiota. Hinnannousut näkyvät niin kuljetusyrittäjien, kuin kuljetuksia käyttävien yritysten ja yksityishenkilöiden lompakoissa.

Polttoaineen hinnasta suuri osa kertyy verosta. Bensiiniä ja dieselöljyä verotetaan polttoaineverolla ja arvonlisäverolla. Bensiinin kuluttajahinnasta noin 60 % muodostuu veroista ja vastaava luku dieselin osalta on noin 50 %.

Polttoaineen hinta on noussut vuodessa euron verran ja sen myötä myös valtion saama arvonlisäverotulo.  Nopealla karkealla arviolla hinnannousu on nostanut arvonlisäverojenkin määrää puolen miljardin ja miljardin euron välillä. Korkeat polttoaineiden hinnat kartuttavat siis roimasti valtion verotulokassaa.

Suomessa on tehty päätös ammattidieselin valmistelusta. Ammattidieselillä tarkoitetaan kuorma-autoille ja linja-autoille kohdennettua veronpalautusta. Tämä oli hyvä vastaantulo, mutta ei riittävä. Päätös tehtiin tilanteessa, jossa polttoaineen mittarihinta oli kahden euron pinnassa, kun se nyt on jatkanut reippaasti nousuaan.  Lisäksi valmistelu kestää, joten apu yrityksille on tulossa myöhään. Yksi konkreettinen vaihtoehto on ottaa ammattidiesel käyttöön koronasta tutulla kustannustukimallilla. Monet Euroopan maat ovat jo päättäneet tukevimmista helpotuksista tilanteeseen.

Dieselin hinnassa iso vaikutus on bio-osuuden jakeluvelvoitteella. Ehdotamme, että jakeluvelvoite Suomessa poistetaan tilapäisesti tai ainakin lasketaan merkittävästi. Tällä olisi nopea vaikutus, joka vetäisi dieselin hintaa alaspäin jopa 30 senttiä litralta. Tämä helpottaisi sekä elinkeinoelämää että jokaista yksityistä tankkaajaa.

Liisa Ansala,  Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja
Raimo Pohjanen, SKAL Pohjois-Suomen puheenjohtaja

 

Siirry sisältöön