Palvelut

Lapin kauppakamarin jäsenenä pääset hyötymään kauppakamariverkoston palveluista. Kauppakamari palvelee sekä alueellisesti että valtakunnallisesti tarjoamalla yritysten käyttöön ja tueksi eri alojen asiantuntijoita ja muita yritystoimintaan liittyviä palveluja.

 

Vaikuttamistyö

Kun yrityksesi on Lapin kauppakamarin jäsen, sinun ei tarvitse jäädä yksin. Me varmistamme, että yrityksesi ääni kuuluu siellä, missä päätetään toimintaympäristösi tulevaisuudesta. Olemme luotettava ja tunnustettu toimija, jonka näkemyksiä kuunnellaan päättävissä pöydissä.

Teemme vaikuttamistyötä, jotta Lapissa olisi parhaat mahdolliset edellytykset kannattavalle ja kestävälle liiketoiminnalle. Sinun yrityksellesi tämä tarkoittaa sujuvampaa toimintaympäristöä, parempia mahdollisuuksia kasvuun ja sitä, että alueen elinkeinoelämän ääntä ei vain kuunnellaan.

Vaikuttamistyömme näkyy monin tavoin: tapaamme päättäjiä, osallistumme työryhmiin ja verkostoihin, tuotamme selvityksiä, annamme lausuntoja ja nostamme yritysten kipupisteitä esiin myös mediassa. Toimintamme perustuu strategiseen vaikuttamissuunnitelmaan.

Jäsenenä sinäkin voit tuoda esiin yrityksellesi tärkeitä asioita ja me huolehdimme, että äänesi tulee kuulluiksi.

Koulutukset ja verkostoituminen

Verkostoituminen on usein peruste kuulua kauppakamariin. Kauppakamarin verkostojen avulla jäsenet löytävät uusia liiketoimintakontakteja, kasvattavat bisnestään ja saavat innostusta ja tietoa jakamalla kokemuksiaan keskenään.

Jäsenenä voit verkostoitua mm. koulutuksissa, kauppakamarin muissa tapahtumissa ja seminaareissa sekä varsinaisten kokouksien yhteydessä järjestettävissä verkostoitumistilaisuuksissa (Kauppakamariglögit ja Kevätskumpat).

Katso kaikki tulevat tilaisuudet tapahtumakalenteristamme.

Maksuton lakiasianneuvonta

 

Hyvät neuvot ovat kauppakamarissa jäsenille maksuttomia.

Maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kauppakamarien jäsenille liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelu vastaa vuodessa jopa yli 8 000 kysymykseen.

Ansiomerkit

Ajankestävä tapa palkita.
Menestyvän yrityksen taustalla on osaavia, sitoutuneita työntekijöitä. Keskuskauppakamarin ansiomerkillä osoitat arvostustasi työntekijää kohtaan.

Lapin hallitusammattilaiset

Etsitkö hallitukseesi ulkopuolista jäsentä? Katsotaan yhdessä voimmeko auttaa sinua.

Lapin hallitusammattilaiset koostuvat kokeneista ja innokkaista hallitusammattilaisista, jotka ovat valmiita käärimään hihat yrityksesi menestyksen takaamiseksi.

Apua kansainvälistymiseen

Vientiyritysten menestys on tärkeää Suomen menestyksen kannalta. Yritysten kansainvälistyminen lähtee aina yrityksistä itsestään ja niiden tahdosta, mutta sitä voidaan edistää julkisin ja yksityisin palveluin. Kauppakamarit ympäri Suomen auttavat, kannustavat ja rohkaisevat yritystäsi kansainvälistymään. Kauttamme saat:

  • ajantasaista markkinatietoa sekä laajat verkostot Suomessa ja maailmalla
  • kansainvälisen osaamisen vahvistamista erilaisilla koulutuksilla, verkostoitumistapahtumilla, mentoroinnilla sekä muulla neuvonnalla
  • tukea kasvun ja kansainvälistymisen rahoitukseen tiiviissä yhteistyössä eri rahoituskumppaniemme kanssa
  • vahvistamme maailmanlaajuisesti tunnustetut vientiin tarvittavat ulkomaankaupan asiakirjat

Tavarantarkastus, välimiesselvittely ja kiinteistöarviointi

HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia asiantuntijoita, jotka suorittavat palvelun tai tavaran teknisen tarkastuksen. Tavarantarkastajaa voidaan käyttää joko riitoja ehkäisevästi tai riitatilanteessa. Lue lisää tavarantarkastuksesta.

Välimiesmenettely on nopea, kustannustehokas, asiantunteva ja luottamuksellinen vaihtoehto riitojen ratkaisemiseen. Riidanratkaisua ja laajemmin konfliktinhallintaa kannattaa miettiä jo sopimuksia tehtäessä. Keskuskauppakamarin välimieslautakunta tarjoaa välimiesmenettelyyn liittyviä tietoja ja palveluita. Lue lisää välimiesmenettelystä.

Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) edustavat kiinteistöalan parasta osaamista. Heidän tehtävänsä on arvioida kiinteistön arvo puolueettomasti ja perustellusti. Suomessa toimii noin 250 AKA:a, jotka arvioivat vuosittain useita tuhansia kiinteistöjä. Lue lisää kiinteistöarvioinnista.

KauppakamariTieto

KauppakamariTieto on sähköinen, aina ajan tasalla oleva ammattilaisen tietopankki liiketoiminnan eri osa-alueiden käyttöön. Teokset ovat asiantuntijoiden laatimia ja ylläpitämiä ja ne on kirjoitettu käytännönläheisesti ja ne sisältävät paljon esimerkkejä. Asiantuntijat päivittävät sisältöä aina tarvittaessa lakien ja viranomaisohjeiden muuttuessa.

Vastuullisuustyötä tukevat sitoumukset

Ilmastositoumus - haastamme yrityksiä tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä

Ihmisoikeussitoumus - Yrityksiin ja muihinkin toimijoihin kohdistetut vastuullisuusodotukset ja  -vaatimukset kasvavat jatkuvasti

Tutkinnot ja kokeet

Oletko kiinteistönvälityksen, kiinteistönarvioinnin tai teknisen alan ammattilainen, jonka suunnitelmissa on lisäpätevyyden hankkiminen? Keskuskauppakamari järjestää vuosittain useita kokeita, jotka läpäisemällä voit osoittaa osaamisesi ja asiantuntemuksesi myös muille. Kauppakamarit ympäri Suomen tarjoavat Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutusta.