Miten matkailu ymmärrettäisiin päätöksenteossa vientiteollisuutena?

Perinteiset vientialat puhuvat euroista, arvonlisästä ja vientimarkkinoista. Kun puhutaan matkailusta, niin keskustelussa käytetään aina sanoja "elämys", "yöpyminen" tai "lähtöalue". Jos halutaan, että päättäjät ymmärtävät matkailun vientiteollisuutena, myös sanavalintoja on syytä tarkistaa.

Sanavalinnoilla on väliä.
“Kansainvälinen matkailu” kuulostaa mukavalta ilmiöltä.
“Matkailuvienti” on liiketoimintaa.

Jos matkailu halutaan nähdä "kovien" vientialojen rinnalla, myös kielen pitäisi muuttua:
– Ei vain yöpymisiä → vaan liikevaihtoa ja rahavirtoja
– Ei vain kansainvälistä matkailua → vaan matkailuvientiä
– Ei vain ostoja paikallisilta → vaan arvoketjuja ja yritysverkostoja
– Ei vain saavutettavuutta → vaan logistiikkaketjua

Puhutaan enemmän siitä, miten matkailu tuo Suomeen ulkomaista rahaa, rakentaa arvoketjuja ja tuottaa verotuloja.

Puhetavalla on seurauksia. Se vaikuttaa siihen nähdäänkö ala investointikohteena, miten infrastruktuuria priorisoidaan ja miten sääntelyä kehitetään.

Tämä näkyy myös käytännössä.

Heitän kysymyksen:
Olisiko muilla vientialoilla hyväksyttävää, että samalla markkinalla toimiville yrityksille muodostuu erilaiset pelisäännöt — osa valvonnan ja verotuksen piirissä, osa ei?

Matkailussa tämä asetelma näkyy
– lyhytvuokraus ja hotellit toimivat eri velvoitteilla
– kaikkea majoitustoimintaa ei rekisteröidä → veropohja ei ole tiedossa
– ohjelmapalveluissa sääntely on hyvin kevyttä.

Monella muulla toimialalla tätä tarkasteltaisiin markkinahäiriönä.

Kysymys ei lopulta ole vain määritelmästä, vaan kehikosta: millä kielellä matkailun merkitystä kuvataan — ja mitä siitä seuraa.

Matkailu on vientiä.
Se ansaitsee tulla käsitellyksi sellaisena.