Tammikuun alun vierailu Yhdysvalloissa oli silmiä avaava kokemus. Yksi yksityiskohta yllätti yli muiden – kriittiset raaka-aineet olivat tärkeämpi keskustelun aihe, kuin olisin ikinä osannut odottaa. Eikä ihme, koska aihe todella on Yhdysvaltojen politiikan keskiössä ja sen ympärillä käydään kiivasta keskustelua niin politiikan, talouden kuin kansainvälisten suhteiden näkökulmasta.
Viesti ei vain ole vielä ole yltänyt Suomeen saakka.
Keskustelujen keskiössä on Yhdysvaltojen pyrkimys kilpailla Kiinan kanssa kriittisten raaka-aineiden tuotannossa. On selvää, että Yhdysvallat tähtää korkealle: sen ensisijainen tavoite on lisätä omaa tuotantoaan ja vähentää riippuvuuttaan Kiinasta.
Tämä politiikka, joka osaltaan heijastaa Trumpin aikakauden "drill, baby, drill" -ajattelua, tulee väistämättä kasvattamaan maan kaivossektoria. Yksi sivujuonne presidentti Donald Trumpin Grönlannin ostoaikeista voi liittyä myös kriittisiin raaka-aineisiin.
Vaikka Trumpin kaudella liittovaltiotason politiikka voi painottua lyhyen aikavälin voittoihin, osavaltioilla voi olla täysin erilaiset prioriteetit. Vaikka Trump irtautuisi Pariisin ilmastosopimuksesta, on selvää, että osavaltiot saattavat kulkea täysin eri suuntaan, ja niillä on usein kunnianhimoisemmat tavoitteet ilmastonmuutoksen torjumisessa. Vierailullamme Coloradossa opin, että osavaltio tähtää nettonollapäästöihin vuoteen 2050 mennessä. Tämän toteuttaminen edellyttää vihreän siirtymän raaka-aineita.
Lappi suurvaltapoliittisessa ytimessä
Suomen rooli kriittisten raaka-aineiden globaalina toimijana tunnistettiin Yhdysvalloissa yllättävänkin hyvin. Esimerkiksi Suomi on yksi maailman merkittävimmistä koboltin tuottajista, mikä herättää kiinnostusta ja avaa mahdollisuuksia yhteistyölle. Lapin kaivoshankkeet, joita perinteisesti tarkastellaan paikallisesta ja kansallisesta näkökulmasta, ovat näin ollen osa suurempaa geopoliittista keskustelua. Mineraalipotentiaali on erityisen suuri Lapissa, johon keskittyy 80 % Suomen malminetsinnästä.
- Lue seuraavaksi: USA:n strategian ytimessä hyviä diilejä ja Kiinan voittaminen
Lapilla onkin paljon annettavaa Yhdysvaltojen markkinoille. Vahvuuksiamme ovat malminetsintään liittyvä osaaminen, ympäristö- ja kaivostekonologia, kaivosten logistiikka ja operointi, sekä moni muu osa-alue, joita kaivosteollisuuteen liittyy. Juuri näillä osa-alueilla myös Yhdysvallat tarvitsevat kansainvälistä yhteistyötä. Vahvuuksiamme hyödyntämällä lappilaiset yritykset voivat erottautua kestävillä ja innovatiivisilla ratkaisuilla.
Kaivossektorilta kansainvälistä kasvua
Vaikka lappilaisilla kaivosalan toimijoilla on omat kotimaiset ja pohjoismaiset projektinsa, jotka vaativat resursseja ja osaamista, kansainvälinen kasvu on mahdollisuus, jota ei kannata sivuuttaa. Yhdysvaltojen markkinat tarjoavat valtavia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Onnistuminen vaatii tarkkaa suunnittelua, selkeää strategiaa ja ennen kaikkea rohkeutta.
Suomen kansantalous hyötyy ulkomaankaupasta, ja Lapissa siihen liittyvää osaamista on jo monilla aloilla. Lapin kaivososaaminen voi menestyä Yhdysvalloissa. Mahdollisuuksia kannattaa rakentaa nimenomaan osavaltiotasolla, jossa päätökset tehdään lähempänä konkreettisia hankkeita.
Liisa Ansala
toimitusjohtaja
Lapin kauppakamari


