Tänään on kesäkuun viimeinen päivä, 30.6.2021. Päivä on Lapin kauppakamarille erityinen.
Toimintaamme vuodesta 1989 luotsannut Timo Rautajoki viettää tänään viimeistä työpäivää seurassamme. Huomenna koittaa ansaitut eläkepäivät.
Timon tiedot ja näkemykset Lapin, arktisten alueiden sekä erityisesti Barentsin alueen kehityksestä ovat poikkeukselliset. Tietomäärä on valtava ja Timon toimintatapana on perehtyä asioihin ja pitää yhteyttä ihmisiin. On ollut hienoa päästä käymään laajoja keskusteluja hänen kanssaan.
Toimitusjohtajuus vaihtuu muutoinkin yhteiskunnan näkökulmasta poikkeuksellisen ajan kynnyksellä koronapandemian kera. Kesän lähestyessä näyttää siltä, että koronapandemian kovimmat huiput on ohitettu. Uuden terveysturvallisen arjen ja covid-19 -taudin kanssa joudumme elämään kuitenkin tulevien vuosien ajan.
Ulospääsy tiukoista koronarajoituksista näyttää myös olevan käsiemme ulottuvilla. Kesäkuun tärkeimpänä vaikuttamisteemana Lapin kauppakamarissa on ollut vaikuttaminen hallituksen esitykseen tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Lapin näkökulmasta tämän lain keskeisin tavoite on turvata vapaa-ajan matkustamisen ja kansainvälisen matkailun avautuminen mahdollisimman pikaisesti.
Eduskunnan käsiteltävänä olevassa esityksessä maahan pääsyn edellytyksenä on joko todistus saadusta koronarokotesarjasta, todistus vastikään sairastetusta koronataudista tai negatiivinen testitulostus ennen maahan saapumisesta tai 24 tuntia maahan saapumisen jälkeen.
Esityksen kipukohtana on se, että negatiivisen testituloksen kanssa maahan saapuvan on käytävä uudessa testissä aikaisintaan 72 tuntia ja vähintään 120 tuntia maahan saapumisen jälkeen. Kuka toisessa testissä käyntiä seuraa, kuka kaiken turhan testaamisen maksaa ja käsittääkö matkailija että toista testitulosta ei tarvitse odottaa karanteenissa? Tämä on kauppakamarin näkökulmasta tarpeeton toimenpide myös siksi, koska rokotukset etenevät hyvin.
Lapin kauppakamari on edellyttänyt, että Suomessa noudatetaan Euroopan unionin matkustuslinjauksia. Kansainvälisen matkailun avautuessa maiden välillä käydään kilpajuoksua. Suomi tulee olemaan häviäjien joukossa, jos maahan saapumisen ehdot ovat muita tiukemmat. Nyt on jämäköiden matkailua tukevien päätösten aika.
Palataanpa nyt tämän kirjoituksen pihviin. Nyt on aika kohottaa lasi kesän ja viimeistä työpäiväänsä juhlivan toimitusjohtajan puolesta.
Kiitän Lapin kauppakamarin kaikkien jäsenyritysten, luottamushenkilöiden ja sidosryhmien puolesta Timoa hänen tekemästään työstä.
Iloa ja valoa meidän kaikkien kesäämme!
Liisa Ansala Toimitusjohtaja huomisesta alkaen
(kuva: Lapin materiaalipankki – Eeva Mäkinen)